Ammattiosasto 015 ry

Osaston 60-vuotistaivalta juhlittiin Tallinnassa 2-3.5.2015

tammikuu 8, 2016

Bussillinen hyväntuulisia ammattiosaston jäseniä ja aveceja lähti aamuvarhain kohti Helsinkiä ja länsiterminaalia. Viimeistään ensimmäisellä taukopaikalla tämä sähköalan ammattilaisista koostuva juhlaporukka kehitteli jo illan suunnitelmia.

Ylitimme Suomenlahden kahdessa tunnissa ja saavuimme Tallinnaan bussin kanssa hyvissä ajoin. Työkuvioitakaan ei täysin unohdettu ja ”töitäkin” tehtiin hurtilla huumorilla varustettuna niin kuin asiaan kuuluu. Olihan reissulla monen eri sähköalan edustajia kuin myös useamman sukupolven asentajia.

Yhteishenki oli korkea ja viihdepuoltakaan ei toki unohdettu. Ruokailun jälkeen illan vietto jatkui Vanhassa Tallinnassa jossa monet näyttivät kyntensä myös karaoken puolella! Aika meni kuin iltamissa ja pian olikin hotelliaamiaisen aika.

Ennen kotiin lähtöä kerkesi osa käydä myös Viron kaupoissa tuliaisia ostamassa. Laivalle siirryttäessä osasto tarjosi buffet-ruokailun jolloin oli hyvä santsata ajan kanssa. Helsingistä pääsimme lähtemään bussilla nopeasti kohti Imatraa jättäen pääkaupungin ruuhkat taaksemme.

 

Kiitokset kaikille mukana olleille erittäin mukavasta reissusta!

 

M.H